Kahdeksan prosenttia käyttänyt salanimeä hotellissa, suomalaisista vain kaksi prosenttia

  • com kysyi 25 000 vastaajalta, ovatko nämä koskaan käyttäneet salanimeä kirjautuessaan hotelliin. Eniten näin olivat tehneet intialaiset. Suomalaiset olivat tunnollisimpia. Meistä vain 2 % oli joskus käyttänyt hotellissa keksittyä nimeä.
  • Yleisin perustelu salanimen käyttöön oli hauskuus. Thaimaalaiset turvautuivat salanimiin nimensä vaikean kirjoitusasun vuoksi. Saksalaiset ja venäläiset puolestaan piilottelivat salatapaamisiaan.

Helsinki, 8. lokakuuta, 2015 – Verkkovaraamisen asiantuntija Hotels.com™ selvitti kansainvälisessä tutkimuksessaan, kuinka moni on käyttänyt salanimeä hotelliverailullaan ja miksi. Yli 25 000 vastaajasta kahdeksan prosenttia oli joskus ilmoittanut hotellille väärän nimen.

Pohjoismaalaiset lähes aina omalla nimellään

Yleisintä keksittyjen henkilöllisyyksien käyttö oli intialaisilla vastaajilla. Heistä 40 % myönsi joskus yöpyneensä hotellissa salanimellä. Kakkosena tulivat thaimaalaiset (19 %) ja kolmantena brasilialaiset (15 %).

Pohjoismaalaisten keskuudessa peitenimet olivat harvinaisia. Suomalaisista vaivaiset kaksi prosenttia kertoi joskus antaneensa hotelliin kirjautuessaan jonkin muun kuin oikean nimensä. Yhdenkään kansan edustajat eivät tulosten mukaan olleet meitä tunnollisempia. Ruotsalaisista ja tanskalaisista kolme prosenttia ja norjalaisistakin vain viisi prosenttia paljasti joskus narranneensa henkilötietoja hotellille ilmoittaessaan.

Saksalaiset piilottelivat valenimillä salaisia tapaamisia

Salanimen käyttöön ilmoitettiin erilaisia syitä. Kaikista valehenkilöllisyyteen turvautuneista joka neljäs (25 %) tunnusti olleensa tapaamassa jotakuta, jota ei olisi oikeastaan sopinut tavata. Tällainen yksityisyyden tarve oli yleisin syy väärän nimen ilmoittaneiden saksalaisten (63%) ja venäläisten (53%) parissa.

Kaikista valenimeä käyttäneistä vastaajista 18 % vetosi siihen, että oikea nimi oli niin vaikea kirjoittaa. Thaimaalaisille hotellivieraille tämä oli yleisin syy ilmoittaa hotellille jokin muu kuin oikea nimi.

Suosituin syy narraamiseen oli hulluttelu. Sen ilmoitti perustelukseen 30 % kaikista salanimeä käyttäneistä vastaajista. Erityisesti jenkit ja kiinalaiset olivat keskivertoa kovempia laskemaan leikkiä: heistä 39 % salanimeä käyttäneistä myönsi tehneensä niin, koska piti sitä hauskana. Kaikista keksityn nimen takana piilotelleista 18 % vetosi siihen, että turvautuvathan julkkiksetkin peitenimiin.

Totta, salanimien käyttö on tavallista julkimoiden keskuudessa. Viime vuonna prinssi William ja Cambridgen herttuatar Catherine yrittivät matkustaa incognito Australian-vierailulta palatessaan salanimien herra ja rouva Jones turvin. Myös presidentti Kekkonen kunnostautui kirjallisessa tuotannossaan valenimien ja nimimerkkien ystävänä. Näitä olivat muun muassa K.Y. Laaksonen, Urho Sorsimo ja Olli Tampio. Sitä tarinat eivät tosin kerro, käyttikö presidentti salanimiä matkoillaan tai kirjautuessaan hotelleihin.

Hotels.comin maailmanlaajuisessa kyselyssä salanimen käyttöä hotellissa koskevaan kysymykseen vastasi 25 581 ihmistä 25 eri maasta. Suomesta vastaajia kysymykseen oli 1019. Kyselyn toteutti TNS.

Tietoja Hotels.comista

Hotels.com on Hotels.com L.P.:n operoima majoitusalan johtava verkkovarauspalvelu, jonka satojatuhansia majoituksia sisältävään valikoimaan kuuluu niin kansainvälisiä hotelliketjuja ja all-inclusive-majoituksia kuin paikallisia B&B-majapaikkojakin. Näistä kaikista löytyy täydellisen majoittumiskokemuksen varaamiseen tarvittavat tiedot.

© 2015 Hotels.com, L.P. Hotels.com, Se selkeä valinta, Hotels.com Rewards ja Hotels.com logo ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä  tai Hotels.com, L.P.:lle kuuluvia tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja/tai muissa maissa. Kaikki muut tavaramerkit ovat omistajiensa omaisuutta.

Seuraa Hotels.comia sosiaalisen median kanavissa:

 

Facebook

Twitter

Medialle:

 

Viestintätoimisto AC-Sanafor

Puh: +358 50 3720 661

S-posti: lehdisto@hotels.com

Carolina Annand

Senior Public Relations Manager, EMEA and LATAM

Puh:  +44 (0) 207 019 2095

S-posti: cannand@hotels.com

 

Tämän lehdistötiedotteen sisältö on ajantasaista julkaisun aikaan, mutta muutokset ovat mahdollisia.